Formula 1 on autourheiluluokka, joka perustettiin vuonna 1950. Siitä lähtien sitä on yleisesti pidetty yksipaikkaisten kilpa-autojen ylimpänä luokkana, jota myös kuninkuusluokaksi kutsutaan. F1 nauttii suunnatonta arvostusta urheilukansan keskuudessa ja radat, joilla ykköstä ajetaan, on monille lähestulkoon pyhiinvaelluksen kohteita. Käymme tässä artikkelissa läpi merkittävimmät F1-radat kaiken kaikkiaan 65 radan, jotka ovat sarjan historian aikana isännöineet F1-kilpailuja, joukosta.

Tunnetuimmat radat

Silverstone Circuit sijaitsee Buckinghamshiren ja Northamptonshiren kreivikunnissa Englannissa. Rata on merkittävä, koska sillä ajettiin koko F1-historian ensimmäinen osakilpailu sarjan perustamisvuonna 1950. Paikka on rakennettu toisessa maailmansodassa käytetyn vanhan lentokentän tilalle ja siitä muistona radan yksi suorista on nimetty lentokonehangaarin mukaan ”hangar straightiksi”.

Nürburgring on radoista kuuluisin ja koko moottoriurheiluväen eniten kunnioittama rata Saksassa. Sillä on monta käyttötarkoitusta 24 tunnin kestävyysajoista aina F1-kilpailuihin. Autotehtaat käyttävät paikkaa testiratanaan ja ratamaksun maksamalla sinne pääsee kuka tahansa. F1-osiolla on mittaa reilut 5 kilometriä ja koko radan pituus on massiiviset 22,81 kilometriä.

Hockenheimring sijaitsee Hockenheimin kaupungissa Saksassa. Radalla oli aikaisemmin tunnuksenomainen metsäreitti, joka aiheutti vaikeuksia tv-kameroiden asettelua ajatellen ja rata kokikin mittavan uudistuksen vuonna 2001. Ennen muutosta se oli nopein silloisista F1-radoista ja muutosten jälkeen sinne saatiin muun muassa paremmat ohituspaikat.

Spa-Francorchamps on moottorirata Belgiassa. Spa on F1-radoista pisin hieman yli 7 kilometrin pituudellaan. Kaudella 1998 radalla koettiin F1-historian kovin kolari, jonka johdosta kaikkiaan 13 autoa joutui keskeyttämään kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Rataa kunnostettiin vuonna 2006 nykyaikaisten turvallisuussäädösten mukaiseksi ja tuona vuonna radalla ei ajettu Belgian F1-osakilpailua. Seuraavana vuonna 2007 Spa oli jälleen mukana tuttuun tapaan.

Monzan kilparadalla on ajettu Formula ykkösiä sarjan alusta asti jokaisena vuonna lukuun ottamatta vuotta 1980. Tämä moottorirata on sen suurien huippunopeuksien takia hengenvaarallisimpia ratoja maailmassa ja sarjan aikana Monzassa on koettu kolme kuolemantapausta ja sarjan ulkopuolella useita muita, kuten suomalaisen moottoripyörälegendan Jarno Saarisen kuolema. Radassa on nykyään käytössä kolme eri osaa: GP-rata, juniorirata valaistusmahdollisuudella sekä ovaalirata nopeustestejä ja -ennätyksiä varten.

Suomalaisten suosimat radat

Hungaroringilla on ajettu F1-kilpailuja vuodesta 1986 asti ja tämä Unkarin Mogyoródissa sijaitseva rata oli ensimmäinen formulakilpailujen pitopaikka rautaesiriipun toisella puolella. Tällä radalla ohittaminen on vaikeaa ja kisaosuus onkin kokenut muutoksia vuonna 1989 sekä uudestaan 2003. Suomalaisesta näkökulmasta kilparata on hyvä, sillä kotimaiset kuljettajat, kuten Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen sekä Heikki Kovalainen ovat olleet voitokkaita juuri Hungaroringilla.

Circuit de Monaco on katurata Monacossa. Se on rakennettu vuonna 1929 kirjaimellisesti katuradaksi ja sitä käytetään vuodessa vain parin viikon ajan, kun sillä ajetaan Formula 1-, Formula 2-, Formula E- sekä GP3-sarjojen kilpailuja. Kisojen ulkopuolella siinä ajetaan täysin normaalia liikennettä. Tämä paikka on monien mielestä koko sarjan vaativin, sillä se on erittäin ahdas ja ohituspaikkoja on todella vähän. Rata kiemurtelee usean jyrkän mutkan, tunnelin, ylä- sekä alamäen kautta ja jo 1960-luvulta asti on käyty keskusteluja kyseisen paikan kelvollisuudesta formularadaksi. Monacon osakilpailuissa on perinteisesti ollut eniten glamouria ja radan varrelta löytyykin usean julkimon luksusjahti.

Red Bull Ring tunnettiin aikaisemmin nimillä A1-Ring sekä Österreichring ja sillä on ajettu F1- osakilpailuja vuosina 1970-1987, 1997-2003 ja uudelleen vuodesta 2014 alkaen. Alkuperäinen moottorirata oli useana vuonna F1-luokan nopein ja pääasiassa turvallisuussyistä se oli poissa F1-kuvioista lähes kymmenen vuotta. Aluetta muokattiin erittäin paljon ja se ristittiin uudestaan A1-Ringiksi itävaltalaisen teleoperaattorin mukaan. Syksyllä 2008 Red Bull -yhtiö aloitti mittavan, 70 miljoonaa euroa maksaneen kokonaisvaltaisen remontin, jonka päätteeksi rata avattiin uudelleen Red Bull Ring -nimellä ja se teki paluun muiden F1-ratojen joukkoon.

Kisaradat muualla maailmassa

Adelaiden katurata Australiassa oli F1-sarjan käytössä vuodesta 1985 vuoteen 1995. Rata rakennettiin yhdistämällä yleisiä teitä ja osa Victoria Park -puistosta. Suomalaiset muistavat radan siitä, että Mika Häkkinen ajoi rajusti seinään vuonna 1995 ja loukkaantui vakavasti.

Interlagos on moottorirata Interlagosin lähiössä Saõ Paulossa, Brasiliassa. Rata valmistui vuonna 1940 ja ensimmäinen F1-osakilpailu ajettiin vuonna 1972. Useimmista muista F1-radoista poiketen tällä moottoriradoilla ajetaan vastapäivään, mikä on raskasta kuljettajien niskalle, sillä mutkat ovat todella nopeita.

Suzuka Circuit on yksi Japanin vanhimmista ja kuuluisimmista moottoriradoista sekä Monzan lisäksi ainoa itsensä ylittävä formularata. Siellä on ajettu Japanin F1-osakilpailu vuodesta 1987 alkaen joka vuosi lukuun ottamatta vuosia 2007 ja 2008, jolloin Japanin kisaa isännöi Fuji Speedway. Suomalaisvoittoja on Suzukalla nähty kolmesti – Mika Häkkisen voitot vuosina 1998 ja 1999 sekä Kimi Räikkösen voitto vuonna 2005.

Muut F1-radat

Edellä listattujen ratojen lisäksi maailmalta löytyy paljon mielenkiintoisia moottoriratoja, kuten Suomeen rakenteilla oleva Kymi Ring, jonka ennustetaan valmistuvan jo vuonna 2018. Uusia ratoja kehitetään perinteisten rinnalle jatkuvasti ja ne tarjoavat mielenkiintoista vaihtelua heille, jotka kaipaavat vaihtelua. Viime vuosien aikana kisakalenteriin on otettu kilpailuja esimerkiksi Arabiemiraateissa, mikä on tuonut mielenkiintoista vaihtelua eurooppalaispainotteiseen kisakalenteriin.